Ilmassa on historian havinaa
Ullatuus!
Olen tullut vanhaksi. Peilin ohella sen näkee siitä, että joudun kirjoittamaan nämä tarinat isolla tekstityypillä jotta näkisin edes sumeasti tekstin. Ja että suku ja suvun historia on alkaneet kiinnostamaan ihan eri tavalla kuin kymmenen- kaksikymmentä vuotta sitten. Enkä ole tässä suossa yksin. Pari tuhatta muutakin veikkosta on kerallani jonottanut Kansallisarkistosta isovanhempiensa kantakortteja - muut tosin eivät ehkä ole hirnuneet kippurassa lattialla ne saatuaan.
Meidän vaarin (eli äitini isän) armeija-aikainen käytös oli määritelty "huonoksi" ja hän sai sodan aikaan pari linnatuomiota. Harmittaa aivan älyttömästi, että vaari ehti heittämään lusikan nurkkaan jo 90-luvulla, eikä ehtinyt nähdä näitä päiviä. Olisin halannut häntä vielä vähän tiukemmin ja kertonut, kuinka ylpeä olen hänen historiastaan ja omapäisyydestään.
Vaari oli piikatytön lehtolapsi. Virallisesti hänellä ei ollut isää, mutta viidakkorumpu tiesi osoittaa tarkan nimen ja kohtalon. Vaarin isä lähti aikoinaan Amerikkaan, niin kuin niin moni muukin täältä talouskurimuksen Suomesta. Hän asettui asumaan Marquetteen Michiganiin ja kuoli siellä lapsettomana. Sain kymmenisen vuotta sitten tarkempaa infoa vaarin isästä, ja tarkoituksena oli lähteä jonakin päivänä käymään niillä suunnilla katselemassa ja ällistelemässä pohjoista Amerikkaa. Sitten syntyi tyttö ja maailma meni ihan sekopäiseksi paikaksi monen vuoden ajaksi.
Mutta nyt voisi olla se aika.
Ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen meille on tulossa ihan liikaa kesätyöntekijöitä ja vakituisen henkilökunnan lomissa on sellainen lähes kahden viikon jakso, jolloin lomalla on vain yksi henkilö. Olisihan se väärinkäytöstä, ellemme ottaisi sitä aikaa oman loman kannalta. Normaalisti meillä on mahdollisuus vapaa-aikaan joko a) aikaisin keväällä tai b) myöhään syksyllä, jolloin ei ole enää paras mahdollinen aika kahlata noita USA:n pohjoisia osavaltioita. Jossain välissä myös tuo meidän nappula on kasvanut siihen ikään, että hänen koulutiensä alkaa syksyllä, ja se tarkoittaa matalasesongin lomien loppumista ja kouluaikojen mukaan elämään opettelemista. Mitähän siitäkin tulee?
Takana on helvetillinen talvi. Tyttö on ollut kipeänä enemmän kuin kukaan voisi uskoa. Minä olen revennyt koulun, työn ja kodin välille ja Paz on liki musertunut hänen kontolleen jääneen työmäärän alle. Olemme suunnitelleet sellaista vajaan viikon lomaa Euroopassa ajellen juhannusviikolle, mutta kun sain kesälomat piirrettyä, se meidän loma katosi kalenterista. Eilen illalla sitten selailin kalenteria ja huomasin tuon heinäkuun alun mahdollisuuden.
Äkkivilkaisulla Finnairin lennot ovat kalliit, varsinkin kun Oulun kenttä suljetaan kesäksi ja katsoin suoraan hintoja Helsinki-Chicago ja paluu Seattle-Helsinki. Mutta tässähän on vielä aikaa suunnitella ja pähkäillä moneen kertaan. Tärkeintä on, että tällä hetkellä perheessä on kolme tyyppiä ihan intopiukeina lähtemässä Amerikan seikkailulle kaivamaan rönsyileviä juuria - ja koira joka ei ole, se vaan syö ja nukkuu.
Alkuperäinen idea on lentää Chicagoon, vuokrata auto ja hurauttaa Marquetteen. Sitä ennen mun täytyy kirjautua niihin hautabongaajiin, jotta saan selville, onko suurvaarin hauta enää olemassa. Marquetten jälkeen edessä on kolmisen tuhatta kilometriä, johon mahtuu pressankuvavuori sekä Yellowstonen kansallispuisto. Sitten ohjelmassa on Seattle. Jossain vaiheessa voisi käydä hakemassa maapisteen koko porukalle Kanadasta, mikäli järkevä paikka löytyy. Niagaraa ei tähän matkaan mahduteta, koska se on jo nähty kertaalleen (eikä mikään tunnu miltään enää Crand Canyonin näkemisen jälkeen).
Kahden viikon päästä on Euroviisut ja nehän on tunnetusti mulle sellainen juhla, jolloin varaillaan lentolippuja vaikka Islantiin jos muuta ei keksi. Niin kuin näin kävi yhdelle tutulle kerran..
Olen tullut vanhaksi. Peilin ohella sen näkee siitä, että joudun kirjoittamaan nämä tarinat isolla tekstityypillä jotta näkisin edes sumeasti tekstin. Ja että suku ja suvun historia on alkaneet kiinnostamaan ihan eri tavalla kuin kymmenen- kaksikymmentä vuotta sitten. Enkä ole tässä suossa yksin. Pari tuhatta muutakin veikkosta on kerallani jonottanut Kansallisarkistosta isovanhempiensa kantakortteja - muut tosin eivät ehkä ole hirnuneet kippurassa lattialla ne saatuaan.
Meidän vaarin (eli äitini isän) armeija-aikainen käytös oli määritelty "huonoksi" ja hän sai sodan aikaan pari linnatuomiota. Harmittaa aivan älyttömästi, että vaari ehti heittämään lusikan nurkkaan jo 90-luvulla, eikä ehtinyt nähdä näitä päiviä. Olisin halannut häntä vielä vähän tiukemmin ja kertonut, kuinka ylpeä olen hänen historiastaan ja omapäisyydestään.
Vaari oli piikatytön lehtolapsi. Virallisesti hänellä ei ollut isää, mutta viidakkorumpu tiesi osoittaa tarkan nimen ja kohtalon. Vaarin isä lähti aikoinaan Amerikkaan, niin kuin niin moni muukin täältä talouskurimuksen Suomesta. Hän asettui asumaan Marquetteen Michiganiin ja kuoli siellä lapsettomana. Sain kymmenisen vuotta sitten tarkempaa infoa vaarin isästä, ja tarkoituksena oli lähteä jonakin päivänä käymään niillä suunnilla katselemassa ja ällistelemässä pohjoista Amerikkaa. Sitten syntyi tyttö ja maailma meni ihan sekopäiseksi paikaksi monen vuoden ajaksi.
Mutta nyt voisi olla se aika.
Ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen meille on tulossa ihan liikaa kesätyöntekijöitä ja vakituisen henkilökunnan lomissa on sellainen lähes kahden viikon jakso, jolloin lomalla on vain yksi henkilö. Olisihan se väärinkäytöstä, ellemme ottaisi sitä aikaa oman loman kannalta. Normaalisti meillä on mahdollisuus vapaa-aikaan joko a) aikaisin keväällä tai b) myöhään syksyllä, jolloin ei ole enää paras mahdollinen aika kahlata noita USA:n pohjoisia osavaltioita. Jossain välissä myös tuo meidän nappula on kasvanut siihen ikään, että hänen koulutiensä alkaa syksyllä, ja se tarkoittaa matalasesongin lomien loppumista ja kouluaikojen mukaan elämään opettelemista. Mitähän siitäkin tulee?
Takana on helvetillinen talvi. Tyttö on ollut kipeänä enemmän kuin kukaan voisi uskoa. Minä olen revennyt koulun, työn ja kodin välille ja Paz on liki musertunut hänen kontolleen jääneen työmäärän alle. Olemme suunnitelleet sellaista vajaan viikon lomaa Euroopassa ajellen juhannusviikolle, mutta kun sain kesälomat piirrettyä, se meidän loma katosi kalenterista. Eilen illalla sitten selailin kalenteria ja huomasin tuon heinäkuun alun mahdollisuuden.
Äkkivilkaisulla Finnairin lennot ovat kalliit, varsinkin kun Oulun kenttä suljetaan kesäksi ja katsoin suoraan hintoja Helsinki-Chicago ja paluu Seattle-Helsinki. Mutta tässähän on vielä aikaa suunnitella ja pähkäillä moneen kertaan. Tärkeintä on, että tällä hetkellä perheessä on kolme tyyppiä ihan intopiukeina lähtemässä Amerikan seikkailulle kaivamaan rönsyileviä juuria - ja koira joka ei ole, se vaan syö ja nukkuu.
Alkuperäinen idea on lentää Chicagoon, vuokrata auto ja hurauttaa Marquetteen. Sitä ennen mun täytyy kirjautua niihin hautabongaajiin, jotta saan selville, onko suurvaarin hauta enää olemassa. Marquetten jälkeen edessä on kolmisen tuhatta kilometriä, johon mahtuu pressankuvavuori sekä Yellowstonen kansallispuisto. Sitten ohjelmassa on Seattle. Jossain vaiheessa voisi käydä hakemassa maapisteen koko porukalle Kanadasta, mikäli järkevä paikka löytyy. Niagaraa ei tähän matkaan mahduteta, koska se on jo nähty kertaalleen (eikä mikään tunnu miltään enää Crand Canyonin näkemisen jälkeen).
 |
| Juuri sellainen skenaario, johon minun kuuluukin lapseni viedä.. Onkohan joku jättänyt kertomatta jotain kun tämä kuva tulee ekana Googlessa vastaan? |
Kahden viikon päästä on Euroviisut ja nehän on tunnetusti mulle sellainen juhla, jolloin varaillaan lentolippuja vaikka Islantiin jos muuta ei keksi. Niin kuin näin kävi yhdelle tutulle kerran..
Kommentit
Lähetä kommentti