Petkuhuiputusta! Minne saa valittaa?

On karsea huomata olleensa valepukin kanssa avioliitossa yli kymmenen vuotta. Tänä aamuna lähdimme kohti Mt Rushmorea ja Rapid Citya. Ja matkaa on vajaat 600km – että se niistä keveistä siirtymistä ja lyhyistä ajomatkoista.

Viime yön hotelli Sioux Fallsissa oli ihana. Saimme huoneen ensimmäisestä kerroksesta, josta oli uloskäynti myös parkkipaikalle, eli kamat siirtyi autosta hotelliin näppärästi ja ilman ylimääräisiä hikikarpaloita, vaikka tavaran määrä on hieman lisääntynyt eilisen outlet-vierailun jäljiltä. Nappula diggasi ihan täysillä, kun hänelle selvisi että hotellissa oli lasten uima-allas. Tosin joku edellinen vieras oli jättänyt ruskean tervehdyksen altaan pohjalle, mutta äiti-ihmisenä minä siivosin kikkareen pois ja annoin tytön ilakoida ja pulikoida ihan kunnolla.

Kunnon tienvarsimotellin tyyliin hotellissa oli myös kolikoilla toimiva itsepalvelupesula. Meillä kertyy aika roimasti tuota likavaatetta, kun nappula ei niin paljoa arvosta siistejä pöytätapoja, ja muutenkin rapatessa aina roiskuu. Pesuaineen olin pakannut mukaan kotoa, ainoa asia joka puuttui, oli kolikot. Keksin ovelan juonen, että käyn vaihtamassa limsa-automaatilla setelin kolikoiksi. Harmi vaan, että se automaatti oli rikki. Se kyllä nieli minulta kaksi dollarin seteliä, mutta ei antanut mitään vaihdossa – ei tavaraa eikä kolikoita. Aikani jumpattua sen värkin kanssa poltin hihani ja epätoivoissani kokeilin, olisiko rahakeiju jättänyt kolikoita kaukaloon. Olihan se. Tosin ei minun rahojani, mutta otin oikeudekseni kerätä kolmen taalan edestä 25-senttisiä vaihtorahakaukalosta. Eli dollarin jäin voitolle siinä koneessa. Ja kun myöhemmin menin näyttämään Pazille, kuinka kone nieli rahani, se perkeleen apparaatti toimi ihan moitteettomasti. Ihan selvä salaliitto, sanokaa minun sanoneen.

Mutta nyt on puhtaita vaatteita yllin kyllin. Periaatteessa loppuaika varmaan pärjätään ihan näillä nykyisillä, jos mitään katastrofia ei tapahdu.

Illallisella kävimme hotellin vieressä olleessa italialaisessa ravintolassa. Ja koska Paz vietti tytön kanssa enemmän aikaa uima-altaassa minun painiessa vending machinien kimpussa, hän sai vallan irrotella ja ottaa lasin viiniä illallisen kanssa. Wow, villejä ovat meidän reissumme nykyään. Tosin eipä sitä olla ennenkään kovin riekuttu näillä matkoilla, pois lukien joka vuotinen Dublin ja countrymusiikkifestarit – mutta siitä ei puhuta ulkopuolisille.

Maha täynnä oli hyvä kellahtaa nukkumaan.

Minulla on sellainen aika harvinainen ihosairaus, palmoplantaarinen pustuloosi. Se on psorin sukuinen autoimmuunisairaus, joka tulee ja menee aaltoina. Tämä ei ole kovin ”näkyvä” sairaus, koska se aiheuttaa sellaisia viheliäisiä vesikellukoita kämmeniin ja jalkapohjiin. Aikanaan kellukat puhkeavat ja kuivavat pois, mutta siinä välissä ne kutisevat aivan viheliäisen paljon. Hoitoa tautiin ei ole, mutta oireita helpottaa mieto kortisonivoide. Muutaman vuoden olen saanut olla aika rauhassa tämän tautini kanssa, olen jostain oppinut että isot (kohtuulliset) annokset D-vitamiinia auttaa pitämään nahkan kunnossa. Onneksi kävin ennen tätä reissua uusimassa voidereseptin ja hakemassa ihan perhetuubin kortisonia, koska nyt nahka on ihan villiintynyt. Ehkä käyn vielä ohikulkumatkalla jossain apteekissa hakemassa D-vitamiinit, sen verran viheliäistä tuo kämmenten ja jalkapohjien jatkuva kutina on.

Tänään tosiaankin määränpää on Rapid City. Majapaikasta pitäisi olla noin 50km Mt Rushmorelle, jossa on presidenttien kasvot veistetty kallionseinämään. Hotellin aamiainen oli tänä aamuna pettymys seurueen naisporukalle, Paz veti onnesta soikeana voipaperiin pakattuja burgereita ja bagelseja, minä ja tyttö tyydyttiin hedelmällisempään aamiaiseen, kun värimuroja ei ollut.

Autoon hypätessä näyttöön lävähti vikailmoitus siitä, että kuskin puolen takarenkaassa on vähänä ilmat. Nyt on opittu sekin, että huoltoasemien ilmapisteet toimivat kolikoilla (1,-  3 minuttia, kortillakin olisi voinut maksaa) eikä niissä ilmapisteissä ole minkäänlaisia mittareita kertomassa, paljonko renkaassa on ilmaa. Onneksi tämä auto on sen verran kehittynyt versio, että se itse näyttää reaaliajassa, kuinka paljon kussakin renkaassa on painetta.

Ajokeli on huomattavasti rauhallisempi kuin eilen. Eilen jännättiin, osutaanko radiossa toitotetun ukkosmyrskyn keskelle vai ei. Onneksi meidän ajoitus oli täydellinen ja ehdittiin juuri ja juuri, pilvimassan reunaa viistäen, alta pois. Jälkeenpäin radiossa kerrottiin myrskyn tehneen tuhojaan siellä, mistä ajettiin läpi tunti-pari aiemmin. Mutta tänään taivas on pilvetön – ainakin vielä näin aamutuimaan ja interstaten nopeusrajoitus on 80 mailia tunnissa, joten matka taittuu ihan hyvällä vauhdilla. Tänään taas ylitetään yksi aikavyöhyke, joten illalla pitäisi jaksaa valvoa taas tunti pidempään. Kohta me ollaan ihan kapinallisia, ja valvotaan yhteentoista. Mutta tuskin vielä tänä iltana.