Tuli pari muuttujaa

Portlandista Seattleen on todellakin alta 300km ja vaikka lähdettiin suoraan aamupalapöydästä ajamaan, se ei takaa että perillä oltaisiin ihmisten aikaan.

Ensin meitä tuli vastaan aito Cokisrekka. Sellainen, joita näkee joulun aikaan tv-mainoksissa. Sitten me intouduttiin mielikuvamaistelemaan Ben & Jerry´s Cherry Garciaa (täältä sitä vielä saa, meiltä Suomesta enää ei. Paskiaiset Nestlen veikkoset, minä vihaan teitä. Vihaan. Vihaan. Vihaan.)

Sitten meillä olikin jo nälkä. Tien varressa oli mainoksia Mount St Helene -tulivuoresta ja ajateltiin, että amerikkalaiseen tyyliin siellä varmasti on a) hyvä ajoreitti perille ja b) mättöruokapaikkoja. Ei ollut kumpaakaan, mutta oli ihan hitokseen hienot maisemat sen 45 km sivu, kun käytiin ajelemassa. Tänään on ollut aivan ihastuttava ajoilma, aamusella lämpömittari näytti vain 16 astetta plussaa ja aurinko oli pilvessä. Tosin iltaa kohti keli kirkastuu ja lämpö nousee siinä ohessa.

Vuorelta palatessa nälkä – ja vänkäri – olivat jo kiljuvia. Otimme Interstatelta yhden syrjähypyn ennen kuin liittymästä 72 noustiin suuntana McDonalds. Ennen mäkkäriä oli kuiten Ramblin Jacks -ruokapaikka, johon me mentiin. Eikä sitä liikkua tarvinnut katua. Se oli aivan valloittava diner, jossa annokset olivat laittoman hyviä, tunnelma oli autenttinen ja ruokaa oli riittävästi. Kolmen tyypin lounas jälkiruokakahveineen ja pirtelöllä sille, jolle ei kahvia vielä anneta, maksoi tippeineen 62 taalaa – eli varsin edullisesti selvittiin. Muutama asiakas oli oikea punaniskan peruskuva lappuhaalareissaan ja Trumpin kannatustarroilla vuoratuissa autoissaan. Tämä todellakin on sitä aluetta, jossa Trump on vakava asia. Lisäksi uskonnollisuus näkyy tienvarsikylteissä – onpa helppoa olla keski-ikäinen, valkoihoinen pariskunta täällä, me niin naamioidutaan tähän sakkiin. Hallelujah vaan ja make america great again.

Mutta jos ikinä valut Interstate 5:ttä Portlandin ja Seattlen välissä, niin tuohon paikkaan kannattaa tällätä itsensä nälän yllättäessä. Eikä kyseessä ole mikään ketjuravintola, vaan ihan paikallinen ruokapaikka. *röyh*

Mount St Helenen tien varressa oli hieno kyltti. Täällähän uhkaillaan tien varsilla mitä hurjemmilla rangaistuksilla ja sakoilla roskaamisesta tai humalassa ajamisesta. Nyt löydettiin kyltti, jossa luki vain: ”Litter and that will be hurt”. En edes halua ajatella, minkälainen rangaistus olisi näiden kieroissa mielissä.

Koska vatsan ollessa täynnä tästä perheestä tulee paljon leppoisampi, ei takapenkki reklamoinut pahasti sitä, ettei me tänäänkään ehditty sinne eläintarhaan. Varsinkin kun moottoritien ruuhkat alkoivat jo 85km ennen Seattlea.

Sen sijaan me päästiin aivan mahtavalla paikalla olevaan hotelliin. Ja koska illat on tehty liikkumista varten, lähdimme vielä illan kähmässä kävelylle Space Needlen suuntaan, josko siellä olisi ravintoloita ja elämää. Minä kärsin aivan armottomasta korkeanpaikankammosta. Se ei ole sellaista *iiks* -pelkoa vaan ihan julmetonta kauhua kaikissa paikoissa, jotka ylittävät keittiöjakkaran korkeuden. Joten arvata saattaa, että yhdessä hetkessä me olimme hississä matkalla ylöspäin. Perkele.

Mutta koska pääsin sinne asti ja koko perhe oli mukana, tilanne vaati 15 taalan shampanjat ja nappulalle viiden taalan jäätelöannoksen. Pikku pöhnässä on varmasti miellyttävämpi kuolla tornin kaatuessa, tällä järistysherkällä alueella, kuin mitä selvinpäin. Ennakko-odotuksista huolimatta emme kuolleet tuskaisesti tai muillakaan tavoilla, vaan pääsimme alas ja tyhjentämään matkamuistomyymälän kaikista irtotavaroista. Tytöllä on ehkä maailman helpoin lapsuus, koska hän saa lähes kaikki haluamansa tavarat kaupoista. Tosin nyt jäi se kaksimetrinen tornin (nappulan mielestä aluksen) pienoismalli ostamatta, mutta muuten meillä on lähes kaikkea lippalakeista avaimenperiin.

Portlandiin verrattuna tämä kaupunki on paljon siistimpi. Tänään kuultiin jopa mopedin ääni kävellessämme kaupungissa. Eikä kodittomia ole ihan niin paljon – ainakaan tässä osassa kylää – kuin Portlandissa oli. Tietysti joka kaupungissa varmasti ne samat ongelmat on, mutta täällä ne on paremmin piilossa satunnaisien matkailijoiden silmistä.

Ihmekin tänään tapahtui: me ohitettiin Interstatella Ferrari. Tosin se kuittasi aika nopeasti takaisin, mutta olemme eläneet koko sakki sen hetken, kun isi vetää ohi Ferrarista.

Huomenna on edessä Kanadan puolelle siirtyminen. Minua ihan vähän hermostuttaa se homma, mutta kuljettaja on rennon letkeänä, joten kait se menee hyvin.

ja ps. Tyyntä Valtamerta ei ole vieläkään näkynyt edes vilaukselta. Eli reissun tavoitetta ei ole saavutettu. Dääm.